Äänioikeus

Mua haastateltiin uuteen feministiseen Äänioikeus-zineen jokin aika sitten aiheesta Suomen punkskene ja feminismi. Zinen ekassa numerossa on myös muiden suomalaisten "näkyvien punknaisten" haastatteluja, juustoarvioita, rollerderbyä ja muuta. Ens numerossa sit vissiin jotain muuta. Jos kiinnostaa tilata, niin voi pistää s-postia: slutsistersunity ÄT hotmail.com, lehti maksaa euron + postituskulut 0,6e! Laitoin tähän vähän aiheeseen liittyviä kuvia, jotka kaivoin esiin mun valokuvalaatikosta. Mä omistan oikeudet kuviin, älä käytä ilman lupaa, kiitos. Jos jotain haittaa oman kuvansa täällä olo, voi pyytää poistaa.

I got interviewed by a new Äänioikeus-zine a while ago about finnish punk scene and feminism. Unfortunately the interview is too long to translate :/ I own the rights for the pics, please don't use them without my permission.

- Miten määrittelisit oman "paikkasi ja tehtäväsi" punkskenessä: aktiivisuus, bändit, distrot, zinet, keikkajärkkäily, aktivismi vs juopottelu, hengailu, keikoilla käynti?

- Tällä hetkellä mun päätehtävänä on vissiin vaan hengailla mukana, koska aktiivisia bändejä ei ole. Radioactive Granny on ollu jo pidemmän aikaa telakalla Kallen perheenlisäyksestä johtuen ja Creepy Crawliekin painu ainakin puoleks vuodeks talvilevolle, koska kitaristi Katja lähti takas maailmalle. Soitettiin Creepparien kanssa syksyllä muutamia keikkoja parin vuoden tauon jälkeen, kun Katja oli täällä käymässä, ja oli kyllä mukavaa päästä pitkästä aikaa soittelee yhessä ja keikoille. Ennen keikkailtiin suht ahkerasti ja se oli yks iso tekijä, mikä piti mut meiningissä mukana niinäkin aikoina, kun ois vaan tehny mieli maata yksin kotona. Nyt oon alkanu kans itekseen tehdä elektronista musaa, mut en tiiä onks sillä hirveesti tekemistä punkin kanssa muuten, kuin että tekijänä on mä. Toisaalta nykyään Suomessa on punkskenessäkin coolia kuunnella koneilla tehtyä musiikkia ja esimerkiks Radioactive Granny otettiin tosi hyvin vastaan punkkikeikoilla.

-Muuten en taida olla kovin aktiivinen. En esimerkiks järkkäile keikkoja, koska ei oo ollu sellaselle tarvetta. Distroakin oon pitäny vaan lähinnä silloin, kun oon myyny oman tai kaverin bändin levyjä. Must on hienoa, et ihmiset jaksaa olla aktiivisia niin monissa asioissa. Ite oon huono hoitaa tollasia isompia kokonaisuuksia, niinku vaikka keikkoja tai jotain tapahtumaa. Oon myös aika huono tyrkyttämään ihmisille asioita, jo omien levyjen tai muiden tekeleiden myynti on välil hirvee kynnys mulle.

Minä 13-vuotiaana villapossun kanssa, joka yhä nukkuu mun sängyssä.

- Miten löysit punkin ja miten se on vaikuttanut omaan elämääsi ja arvoihisi? Tunsitko olosi heti tervetulleeksi tutustuessasi punkskeneen?

- Joskus 10-vuotiaana taisin kuulla ensin Sex Pistolsia ja Holea ja olin myyty. Olin sellanen hiljanen ja kiltti tyttö, jota kiusattiin koulussa, eikä mul ollu voimia puolustautua ees sanallisesti. Varsinkin naisten soittama aggressiivinen/energinen musiikki teki muhun suuren vaikutuksen, ja sain silloin sellasilta vahvoilta naisilta ku Tairrie B, Courtney Love, Kathleen Hanna ja Kat Bjelland valtavasti voimaa kestää sen kaiken paskan, mitä koulussa jouduin päivittäin kokemaan. Ilman musiikkia en tiiä miten oisin jaksanu. Yläasteelle mentäessä aloin löytää enemmän suomalaista 82-punkkia. Joku mahtava ihminen oli tilannu Espoon kirjastoon esimerkiks Kaaosta ja legendaarisen Russia Bombs Finland -kokoelman ja niitä sit nauhottelin kasetille.

- Tutustuin yhteen samanhenkiseen ihanaan tyttöön netin kautta seiskaluokan alussa ja alettiin yhessä käydä Helsingissä punkkikeikoilla. Siellä tuli sit pikkuhiljaa tutustuttua muihinkin punkkareihin ja alettiin pyöriä Asematunnelissa ja Hirvarilla. Vaikka mulla olikin usein hauskaa, niin totta puhuakseni mua noihin aikoihin myös ahisti aika paljon toi meininki. Oltiin tän mun kaverin kanssa kaikkein nuorimmat siellä ja tuntu usein et pitäs jotenkin lunastaa paikkamme ja todistaa jotain, et monet isommat ja "coolimmat" punkkarit hyväksyis meijät. Silloin puhuttiin tosi paljon kesäpunkkareista ja tietty jotkut epäili meijänkin olevan sellasia.

- Kuuluuko päihteiden käyttö punkkiisi ja miten ylipäätänsä suhtaudut päihteisiin (punkskenessä)?

- Kylhän mä dokaan, mutta nykyään tuhannen päissään oleminen ei oo enää se itseisarvo, niinku silloin joskus. Mul on myös nykyään parempi olla itteni kanssa eikä ahista niin paljon lähtee selvinpäin johonkin tai ylipäätään puhua ihmisille. Sama tuntuu olevan monella kaverilla, mikä tietysti helpottaa tota omaaki päihdekäyttäytymistä. Varmaan me ollaan aikuistuttuki. Kylhän alkoholi/päihteet on aika iso osa punkskeneä, mutta mulla ei oo oikeastaan hirveesti kokemusta muista alakulttuureista, et en tiedä kuinka paljon niissä käytetään alkoholii ja muuta. Mut kai päihteet ja musiikki kulkee aika usein samoissa piireissä.

Creepy Crawlie Kontulan nuorisotalon takahuoneessa Ravinen ja Piedelayn tyttöjen kanssa Creeppareiden ekalla keikalla toukokuussa 2001.

- Oletko feministi, miten määrittelet sen ja liittyykö se punkkiin?

- Kyl mä koen olevani. En hirveesti nykyään ajattele asiaa, se on osa mua. Jos jotain henkilöä tai ryhmää kohdellaan väärin niin mua ottaa päähän. Haluisin et kaikil ois hyvä olla ja et kaikkii kohdeltais tasa-arvosesti. Nuorempana olin aggressiivisempi puolustamaan oikeuksiani, mut ehkä mul oli silloin sille enemmän tarvetta. Kyl feminismi on yhteydes mun punkkiin, käsitteleehän esim. Creeppareillla suuri osa biiseistä tätä asiaa.

- Koetko olevasi jollain tavalla poliittinen tai kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, millä tavalla se näkyy elämässäsi?

- Oon mä tiettyyn pisteeseen asti kiinnostunu, mut oon enemmän hiljanen tarkkailija kuin se tyyppi, joka linkittää facebookkiin poliittisia uutislinkkejä tai pitää palopuheita baaripöydässä. Mun on vaikeeta alkaa ajaa raivon vallassa jotain epäkohtaa. Ennemmin alan miettii tilanteeseen johtaneita seikkoja mahdollisimman monesta näkökulmasta, myös sen "vihollisen". Must tuntuu et usein poliittiset keskustelut on aika hyökkääviä eikä väittely ja oman mielipiteen suurena totuutena esittäminen oo oikein mun juttu. Asioil on aina kaks puolta. Siks mun on myös vaikee tuntee täyttä sielunsympatiaa ketään poliitikkoa tai puoluetta kohtaan.

- Ne, jotka tuntee mut, tietää varmaan suht hyvin mitä mieltä mä oon tietyistä asioista. Se näkyy varmaan päivittäin ihan perus jutuissa mitä mä teen tai jätän tekemättä. Ei mul oo tarvetta jatkuvasti korostaa vaikka sitä, että oon kasvissyöjä enkä tue äärioikeistoa. 

-Mä kirjotan blogii ja uskon, että mun elämänarvot tulee varmaan suht hyvin esille sielläkin, vaikka pyrin sielläkin välttämään paasausta. Arvostan tee se itse -meininkiä, järkevää kulutusta ja mun aatteet on aika vasemmalla. Teen myös ite videoita ja joskus ihmiset kysyy, et onks niissä joku feministinen kannanotto. Mä en niitä tehtäessä oo sitä sen tarkemmin ajatellu, oon vaan tehny, mitä mieleen tulee. Mut kai kaikki mitä mä teen, on melkein väkisinki jotenki aina mun näköstä ja heijastaa mun ajatusmaailmaa. 

- Millainen on suomalaisen punkskenen tilanne naisnäkökulmasta nyt ja miten se on muuttunut sinä aikana kun sinä olet ollut siinä osallisena?

- Mun silmissä se on nykyään tasa-arvonen, ainakin niissä porukoissa ja paikoissa, missä mä oon pyöriny. Silloin reilu 10 vuotta sitten, kun alettiin Creepparien kanssa keikkailla, oli meininki vähän erilainen. Sillon ei ollu hirveesti muita "tyttöbändejä" ja meihin suhtauduttiin aika huonosti ja vähättelevästi. Jouduttiin tekee monta vuotta töitä, et meihin alettiin suhtautuu vakavasti. Toisaalta, eihän meijän keikat aina menny ihan nappiin, mut muutaman paskan keikan takia monet leimas tyyliin kaikki naiset paskoiks soittajiks ja epäuskottaviks. Ennen siitä käytiin esim jossain PIFfilläkin pitkiä keskusteluita. En tiiä käydäänkö siel viel tän tyylisiä keskusteluja, kun en juurikaan sitä lue.

Lepakon hautajaisten 1v. muistokeikka Vantaan Vernissassa keväällä 2001.

- Onko punkskene vain pienoismalli suomalaisesta pahoinvointiyhteiskunnasta vai onko punkskene siististi cool? Hyvät ja huonot puolet punkskenessä?

- Punkskeneen mahtuu monenlaista tyyppiä. Jotkut elää ihan normaalia tasapainosta elämää, mut on monet aika masentuneitakin ja kaikenlaiset päihteet maistuu, eikä huvita mennä töihin tai kouluun, eikä rahaa hirveesti oo, vaikka töissä käviskin. Kai tääl pätee aika paljon samat säännöt ku muuallakin alemmassa yhteiskuntaluokassa. Vaikka nykyään on enemmän vapauksia kuin ennenvanhaan, niin yhtälailla ihmisiltä vaaditaan sitä sun tätä ja se ahistaa monia. Tuntuu, ettei moni oikein löydä paikkaansa tässä yhteiskunnassa, jossa pitäis olla joku meedio, että pärjäis.

- Yks paras puoli koko touhussa on yhteisöllisyys. Viikottain on ainakin Helsingissä keikkoja, joissa voi tavata tuttuja ja usein muuallekin mentäessä tuntee jonkun tai voi ainakin tutustua ihmisiin. Punkkareilla on usein myös suuri luottamus ja auttamisen halu toisia (punkkareita) kohtaan ja yleensä aina löytyy yöpaikka, vaikka olis menossa ulkomaille. Bändit kans kiertää aika paljon ulkomaita ja keikkoja on suht helppo järkätä. Jossain random squatissa jossain Sveitsissä saattaaki yllättäen tavata ihmisen, joka tuntee jonkun sun kaverin Suomesta. Mahtavaa! Lisäks ihmisil on yleensä hyvä meininki! Nii ja on ne bänditki ihan kivoja.

- Joillain tyypeil punkskenessä on ikävä tapa kattoa vähän nenänvartta pitkin henkilöitä, jotka ei oo esimerkiksi yhtä crusteja elämäntavoiltaan kuin ne, tai on muuten vaan tehnyt omanlaisiansa valintoja. Tiukkapipoja ja ahdasmielisiä mahtuu punkkareihinkin, mutta se vaan näyttäytyy usein eri tavalla, kuin ollaan normaalisti totuttu. Jotkut saattaa päivitellä, jos joku haluaa skarpata ja yrittää olla selvinpäin välillä. Mut tollanen päivittely on kai aika yleistä esim alkoholistien keskuudessa… Ite koin lähinnä ennen et jotkut dissas mua siitä, et tykkäsin meikata ja käyttää tyttömäisiä vaatteita, enkä muutenkaan näyttäny perus punkkarilta. Olin siis vissiin epäuskottava. Jotkut oli/on niin syvällä ton crustinsa kanssa, et ihmettelee jopa toisten suihkussa käyntiä, hah! Onneks nykyään ihmiset on vähän relannu, tosin en tiiä onko esimerkiks nuoremmilla samanlaisia kokemuksia, mitä mul oli ennen? Johonkin ulkomaan squattiin mentäessä mul on kyl vieläki välil sellanen olo, et jotkut ihmiset todistelee ja kilpaileeki siitä, et kuinka DIY ja crusti ne on ja mitä bändejä ne tietää. "Siis miten sä voit sanoa olevas punkkari, jos sä et ees kuuntele bändiä X?"

- Toinen ikävä puoli on se, et usein katotaan jotain ihan älytöntäki hölmöilyä sormien läpi, esim. väkivaltasta sekoilua ja päissään riehumista. Jotkut ihmiset kuittaa sen sillä, et "no se nyt vaan on semmonen, sillä nyt on vaan vähän vaikeeta" ja lähtee tyypin kans kaljalle, vaikka se ois just edellisenä viikonloppuna käyttäytyny ku pahemman luokan mulkku. Ymmärrän kyl et ihmisillä on ongelmia ja ei oo kiva jos heti tuomitaan, mut must tuntuu et punkkiskeneen myös hakeutuu siks aika paljon sekopäisiä tyyyppejä ja ne saa mellastaa suht rauhassa, koska yleensä kukaan ei puutu asiaan. Sit tuntuu et monet nuoret luulee, et punkkiin kuuluu sikailu ja se et pummitaan jatkuvasti röökiä, viinaa ja rahaa ja varastetaan muiden (punkkareiden) tuopit baarissa ja aiheutetaan pahennusta kaikkialla. Tollanen sekoilu oli varmaan joidenkin mielestä cool 70-luvulla Sex Pistolsin aikaan, mut ei toi musta kuulu enää nykypunkkiin, JOTEN LOPETTAKAA SE PLIIS.

VR:n Makasiinit 2000.

- Tunnetko jonkun naisen, joka olisi vieraantunut punkskenestä jostain syystä esim. sukupuolisen syrjinnän takia?

- En kyl oo tietoinen, et kukaan ois sen takia vieraantunu. Mut jotkut ei vaan jaksa esimerkiks sitä ryyppäämistä ja sekoilua. Sit monelle tulee muita juttuja, niinku vaik työ tai perheen perustaminen. Ja jotkuthan on vaan ohikulkumatkalla, niinku vaikka ne kesäpunkkarit, joista alussa mainitsin.

- Oletko asunut muualla kuin Suomessa ja oletko huomannut jotain eroja muiden maiden punkkiskenessä liittyen päihteiden käyttöön, sukupuolten välisiin suhteisiin (seksismi), naisten aktiivisuuteen bändi/zineilyhommiin jne?

- En oo asunut. Mut mul on matkoiltani sellanen kokemus, että päihdepolitiikka on aika samanlaista ku Suomessaki. Jotkut ryyppää silleen "normaalisti" ja käy esim. töissä, osa tykkää bailata sit vähän rankemmin. Sit on tietty streittareitaki. Pari vuotta sitten oltiin melkein viikko Wienissä, kun siel oli isot bileet EKH-squatissa. Siel oli erikseen nukkumishuone, joka oli vaan naisille tarkotettu. En tiedä sen tarkemmin, mut voishan tosta päätellä, että jotain häirintää tai uhkaa jotkut on kokenut, kun sellanen tila on järjestetty?

- Ketä suomalaista naispuolista ihmistä itse haluaisit haastatella tämän kaltaiseen zineen ja miksi?

- Ehkä jotain tyyppiä, joka asuu jossain ihan eri puolella Suomea ku mä. Ois kiva kuulla, että miten se kokee samoja asioita!

Liedon punkfestarit syyskuussa 2001.

- Esikuvat tai kunnioittamasi naiset Suomessa ja muualla niin punkskenessä kuin sen ulkopuolella?

- Ei mulla nykyään oo ketään tiettyä oikein. Ylipäätänsä arvostan ihmisiä, jotka tekee omaa juttuaan ja nimenomaan saa ite aikaseks asioita. Kun ikää on tullu, niin oikeastaan melkein kaikkien mun nuoruuden ja lapsuuden idolien sädekehä niiden pään ympärillä on himmenny, kun on alkanu tajuta ja nähä asioita enemmän. Ei sellasta sekoiluu ja turhaa haistatteluu kattoessaan ajattele enää, että WAU. Oikeastaan poikkeuksena tästä on Kathleen Hanna. Näin nimittäin just Vinokino-festareilla Le Tigre -dokumentin ja se vaikutti niin mahtavalta tyypiltä, et sitä vois yhä pitää jonkinlaisena esikuvanaan ja idolinaan sen hyvän meiningin takia!

- Mitä vanhaa ja uutta zineä, bändiä, levyä yms suosittelisit kaikille?

- Mä luen nykyään enemmän blogeja ku zinejä. Mä oon ihan ihastunu sellaseen amerikkalaiseen 15-vuotiaaseen bloggariin, ku Tavi Gevinson (http://www.thestylerookie.com/), jolla on parhaimmillaan joku 50,000 lukijaa (Wikipedian mukaan). Se on kai vastikään löytäny Riot Grrlin ja must on siistiä ja nostalgista lukea sen blogia ja huomata et siihen iskee ihan samat jutut ku muhunkin ton ikäsenä. Paitsi et mä en ollu ton ikäsenä yhtä cool ja fiksu ku se. Nyt se on perustanu oman näkösensä nettilehden (http://rookiemag.com/), mis on hyvii niksei ja neuvoja tytöille. Se on ihan eri sarjaa ku joku Demi. Oispa tollanen ollu mun nuoruudessa! 

- Vapaaehtoinen: Mihin kysymykseen haluaisit vielä vastata, mikä olisi oleellista naiset ja punk-teemassa, mitä nyt ei käsitelty?

- Ei mulla nyt tuu mieleen. Must oli kiva vastailla näihin kysymyksiin, niin tuli pitkästä aikaa iteki kelailtua kaikkea, mitä ei yleensä tuu mietittyy!

Ramparock, syksy 2001?